Etusivu -> Retkeily -> Kellostapulin kierto 19.4.20008

Kellostapulin kierto 19.4.2008

Ihanat aurinkoiset kelit senkun jatkuivat huhtikuussa ja niinpä pakkasin taas lumikengät, sauvat, eväät, Iidan, Kumman ja Mökön autoon ja ajelimme tutulle paikalle rinneparkkiin. Luoteesta puhaltanut tuuli oli kuitenkin siellä kovempi kuin kotona ja aiheutti pientä päänvaivaa reitin suhteen. Ainakaan Ylläksen huipulle emme menisi, koska koko paluumatka avotunturissa olis vastatuulta. Niinpä lähdimme vain lampsimaan kohti Varkaankurun yläosaa.
Jatkoimme siitä tunturin satulasta yli menevän hiihtoladun läheisyydessä kohti Kellostapulinkurua ja Iida oli unessa ennen kuin sinne ehdimme.
Kuru oli todella kaunis, tuuli ja lumi olivat tehneet upeita luonnontaideteoksia. Kurun yläosasta koukkasimme enemmän Kellostapulin suuntaan ja pian näimme Kesänkijärven ja upeat maisemat aina Pallas- ja Ounastuntureille asti. Aurinko oli jo sulattanut pieniä laikkuja tunturinkupeeseen ja hieman pehmettänyt hankea, varsinkin kun lähdimme alaspäin tuulta pakoon kohti hiihtolatua, lumikengät meinasivat haukata kärjestä hankea jyrkässä rinteessä. Kun saavuimme puurajan alapuolelle, oli eteneminen välillä jo hieman vaikeaa, varsinkin kun hangelle alko ilmestyä poron koparan jälkiä ja papanakuuroja oli siellä täällä puitten siimeksessä, joita Kumma ja Mökö halusivat tietenkin maistella. Iidakin alkoi heräillä hieman epätasaiseksi muuttuneessa kyydissä. Suuntasimme pikkuhiljaa rinteen loivettua kulkuamme kohti Kesängin keidasta. Kauniissa metsässä kiemurteleva hiihtolatukin tuli ylitettyä pariinkiin kertaan, ennen kuin saavuimme aurinkoiselle taukopaikalle, joka tuntui koko ajan siirtyvän kauemmaksi.
Halstrattu leipä maistui tosi hyvälle ja Iidakin söi vauhdilla purkillisen hedelmäsosetta. Laavulla olleet ihmiset kyselivät kantoliinasta, lumikengistä, Iidasta ja koirista ja kuinka koko konkkaronkka olemme päässeet tännekin asti.
Pikkuhiljaa alettiin pakkautua takaisin etenemis varustukseen ja tuulta uhmaten, mutta auringosta nauttien lähdimme puolijuoksua vastatuuleen Kesänkijärven jäätä pitkin kohti Varkaankurua. Muutamassa kohdassa jäällä oli tummia laikkuja ja hieman piti katsoa, mistä kohti mennään metsän puolelle, koska tuuli oli puuskissa tosi kovaa. Metsässä tulikin sitten tosi kuuma, vaikka rauhoitinkin tahtia jäällä kuljetusta. Seurailimme vanhoja suksien ja lumikenkien jälkiä ja pian huomasimmekin menevämme Kellostapulin kiertävää Seitapolkua. Matka metsässä alko jo pikkuhiljaa tuntua kropassa ja vesikin alko olla vähissä. Varsinkin kun ylitimme Varkaankurun alaosastaan siltaa pitkin ja lähdimme sieltä nousemaan, aurinko lämmitti ihan kiitettävästi ja hiki virtasi selkärankaa pitkin, mutta onneksi hanki kantoi täällä hyvin.
Iidakin heräili reilusti ennen autolle tuloa ja alkoi antaa merkkejä, että voisi pikkuhiljaa haluta liikkua omillakin raajoillaan. Mutta kun puuskutuksen lomassa lauleskelin, selitin metsässä näkyviä jälkiä ja luonnon ihmeitä ja pidensin askelta, kun en enää jaksanu vauhtia muuten lisätä, niin hyvin Iida pärjäsi retkemme loppuun asti.
Autolle päästyämme totesin, että hikoiltua tuli ihan kiitettävästi, kun kantoliina ja Iidan haalarikin selästä olivat märkinä.
Tyytyväisenä itteeni ja Iidaan, että oltiin jaksettu kolmen tunnin lumikenkäretki, pakkasin kamat ja koirat autoon ja huristelimme kotiin syömään ja lepäämään. Tai Iidahan oli ihan pirtee nukuttuaan parit tirsat retken aikana, mie yritin levätä ja leikkiä yhtä aikaa.Tällä retkellä oli jo kamerakin mukana ja kuvia löytyy Googlen Picasasta.