Nelitassuiset -> Taimi

Taimi Karvapallon Talven Taimi
syntynyt 12.3.2006

Taimi onkin sitten ihan omanlaisensa tapaus. Se tuntuu ehtivän aivan joka paikkaan ja aina ensimmäisenä.
Aika usein vauhtia ja vaarallisia tilanteita on niin paljon, että hermo menee ja Taimille täytyy sanoa asiat tosissaan ja kuuluvalla äänellä. Mutta osaa Taimi olla aivan ihanakin, kun energia menee oikeisiin asioihin, oikeaan aikaan.
Taimi on tuonut laumaan eloa ja vaikka välillä lenkki jäisi väliin, niin Taimi pitää kyllä huolen, että liikuntaa muillakin nelijalkaisilla riittää.
Ketään se ei meinaa kunnioittaa, Kapulla varsinkaan nyt kun ikä on vienyt voimia, ei ole sanansijaa, jos Taimi haluaa vaikka luun, jota Kapu järsii. Taimi vaan menee ja ottaa sen, vaikka Kapu yrittäisi kuinka murista. Tämähän ei tietenkään ole mitenkään hyvä asia, Taimille saa jatkuvasti muistuttaa sen paikkaa laumassa, eikä se sittenkään muista sitä.
Taimi on aikalailla täysi kopio emästään Tytistä, mutta toivoisin että Taimi rauhoittuisi iän myötä vähän nopeammin kuin Tytti.
Jos Taimin kanssa ehtisi harrastamaan toden teolla, siitä saisi kyllä loistavan toimintakoiran, niin agilityyn kuin etsintähommiinkin.
Harmi vain, kun täälläpäin ei agility esteitä ihan joka kylässä ole. Mutta lenkkeilymaastoja on onneksi mukavasti ja niinpä varsinkin talvinen potkurointi ja umpihankihiihtelyt ovat Taimista ihan huippujuttuja.

Taimi muutti uuteen kotiin Aunen luo Paltamoon Heinäkuussa 2011.

Lisätietoja Taimista Koiranetsissä