Haukkulassa tapahtuu -> Kumman tapaturma

Kumman tapaturma
26.7.2008

Olin juuri lähtenyt lauantain alkuillasta Iidan, Mökön ja Taimin kanssa autolla kylälle päin, kun Arto soittaa: Kumma on kai jääny auton alle!
Hirveetä vauhtia takas kotia ja juoksu jalkaa tarhaan, jossa Arto istuu maassa Kumma sylissä. Oikea takajalka oli oudossa asennossa ja näytti olevan turvoksissa. Kumma anto tutkia sitä, mutta ei kääntää normaaliin asentoon. Kutsusta nousi ja käveli kolmella tassulla luokse. Kun tutkin tassua lisää, huomasin että siinä oli takaosassa vajaa kymmensenttinen haava, joka ei ollu onneks syvä, eikä näin ollen vuotanu pahasti. Soitin Salmisen Pekalle, joka aluksi oli sitä mieltä että kipulääkettä, side ja lasta, mutta kun ei tiedetty mikä ja millä voimalla Kummaan oli osunu, käski tulla näyttämään Kummaa Pelloon.
Niinpä ajelimme normaalisti nopeasti menevän 100 km, joka tällä kertaa tuntu piiitkältä matkalta, jonka aikana kerkes kyllä käydä mielessä vaikka mitkä vammat ja kaiken pahinkin. Kumma makasi koko matkan sylissä silmät auki, välillä hieman täristen ja jokaisessa risteyksessä nousi kattomaan minne ollaan menossa. Perille päästyä Kumma jo hieman varasi kipeäänkin tassuun, mutta ei joka askeleella ja teki pienen pissin. Tutkittuaan jalan Pekka sano, että kuvataan. Ensin yritimme kuvata ilman rauhotusta, mutta siihen Kumma ei suostunu. Pekka totes, et joka tapauksessa pitää rauhottaa ompelua varten ja näin kuvaaminenkin helpottuu.
Kuvissa ei näkyny onneksi murtumia ja muutenkin kun jalkaa sai nyt paremmin tutkittua, se vaikutti olevan ok. Tuuheiden tassu karvojen ajelu haavan ympäriltä, haavan puhdistus ja tikkaus, siinä vaiheessa miun piti mennä toiseen huoneeseen. Haavan näkeminen ei tehny pahaa, mut joka kerta kun neula jotenkin narahti nahkasta läpi, miusta alko tuntua olo hieman heikolle. Varmuuden vuoksi Pekka kuvasi jalan vielä ylempää, eikä tässäkään kuvassa murtumia näkyny.
Koko ajan Pekka oli puhunu myös mahollisista sisäsistä vammoista, lähinnä virtsarakon repeytymisestä, vaikka Kumma oli tehny pienen pissin, mutta koska ei ollu suostunu juomaan.
Kotiin päästyämme Kumma alko pikkuhiljaa heräämään, mutta ei suostunu edelleenkään juomaan. Ulkona kävi kolmella tassulla nilkuttaen, mutta ei pissannu koko illan aikana. Kauluri kaulassa nukku rauhassa yön ja kun aamulla mentiin ulos, kävi aluks vaan varvikkoon makaamaan. Huolestuminen alko itellä vaan paheta ja paheta, mutta kun kutuin Kumman kiertämään saunamökin perässäni, Kumma meni muutaman metrin rinnettä alas ja teki pissin. Huokaisin aika kuuluvasti, vaikka vieläkään ei voinu olla varma oliko kaikki kunnossa. Myöhemmin päivällä Kumma teki kakankin, samaan kohti rinteeseen. Helpompiakin paikkoja ois meijän pihassa tehä tarpeensa kolmitassuisena kuin jyrkkä rinne, mutta iteppähän paikan valitsi.
Vesikin alko maistumaan jonkun verran ja iltapäivällä oli jo kova nälkä ja ruoka tuli syötyä normaalia vauhtia. Välillä Kumma jo otti kävellessä hieman tukea kipeälläkin jalalla ja hyppäs sohvalle makailemaan. Uni on maistunu, eikä arista mitään kohtia tutkittaessa. Kauluria ei tarttee pitää kuin yällä, ei meijän paikalla ollessa juurikaan yritä nuolla tassua.
Vieläkään emme tiedä ja näyttää siltä, että emme saakaan tietää, mitä oikeasti tapahtui. Olin jättäny tarhan oven auki, kun olin lähteny Iidan ja koirien kaa kävelylle. Yleensä laitan kotiin tultua koirat takas tarhaan, jolloin tietysti suljen oven, mutta nyt kun tiesin, että kohta lähden Mökön ja Taimin kanssa vielä kylälle kävelemään Saaran ja Leon kanssa, toinkin koirat sisään. ja näin ollen tarhan ovi jäi miulta auki.
Arto oli päästäny meijän lähettyä Kumman ja Vilman takaovesta tarhaan ja kun tarhan ovi oli auki, olivat koirat menneet ilmeisesti suoraan tielle. Ei ollu menny kuin hetki, kun ulkoa oli kuulunu Kumman kiljahdus ja kun Arto oli kattonu ikkunasta oli Kumma maannu tienreunassa Vilman seisoessa vieressä. Mitään jarrutus ääniä ei ollu kuulunu, ainakaan sisälle asti, eikä kukaan ollu pysähtyny paikalle, joten emme voi tietää mikä ja millä voimalla Kummaan osui. Haava oli sellaisessa kohtaa tassun takaosassa, että mihinkään maassa olevaan se ei oikein ole voinut repeytyä. Olen keränny roskia pitkin kesää kävelylenkeillä ja mitään rikkoontunutta pulloa, tölkkiä tms ei tien laitamilla ole näillä kohdilla. Eikä Kumma ole kaukana ehtiny käydä, koska Arto oli just päästäny koirat tarhaan.
Nyt vaan toivomme parasta ja annamme Kumman toipua kunnolla. Haavan paranemisen Pekka veikkaili vievän aika kauan. Elokuun lopulla olevalle ruskavaellukselle Kumma ei taida päästä mukaan. Toisaalta helpotus, niin miun ei tarttee enää miettiä otanko Kumman vai Mökön mukaan. Taimille kun ei passia vielä ole hommattu..